Espoo, jossa yhteistyö toimii
Teen työtä sosiaalialalla, jossa eri toimijoiden yhteistyön tärkeys korostuu. Eri ammattiryhmien näkökulmat vievät aidosti asiakkaan asiaa eteenpäin. Kenenkään ei tarvitse olla kaikkitietävä, kun yhdessä haetaan sopivimmat ratkaisut.
Samalla tavalla toimii yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja päätöksenteko parhaimmillaan. Yhdessä tekeminen innostaa minua ja kutkuttaa mieltä. Politiikassa ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, mutta yhteisiä päämääriä löytyy aina. Joskus on kuitenkin hyväksyttävä sekin, ettei kaikkien kanssa kemiat toimi. Arvopohjat voivat olla liian kaukana toisistaan, tai tavat toimia auttamattoman erilaiset.
Yhteistyö edellyttää aitoa uteliaisuutta toisen ideoita kohtaan. Moniääninen keskustelu avaa uusia näkökulmia. Siksi on tärkeää, että päättäjät voivat aidosti kuunnella kuntalaisia. Hiljaisimpien väestöryhmien mielipiteen kuulemiseksi on nähtävä vaivaa. On tuettava syrjäytyneitä, maahanmuuttajia ja erilaisia vähemmistöryhmiä. Näin voidaan kehittää Espoota yhä toimivammaksi kaikille, ei vain harvoille. Kaikki ovat yhdenvertaisia.
Espoon ei myöskään kannata keksiä pyörää uudestaan yksin. Suomi on täynnä idearikkaita kuntia, joista Espookin voi ottaa oppia. Vaasan energiaklusterilla ja Espoon Otaniemellä on paljon yhtymäpintoja. Vuoropuhelulla innovatiiviset Vaasa ja Espoo voisivat auttaa yrityksiä ja yliopistoja synnyttämään vaikkapa uusia energiaratkaisuja ja näin vauhdittaa Suomen ilmasto- ja työllisyystavoitteita.
Yhteistyössä ideat usein lentävät ja aina silloin tällöin ajatuksista kiteytyy kirkas timantti. Yksin pipertäminen harvoin vie asioita eteenpäin. Yhteistyöllä saadaan aikaan aidosti toimivia ratkaisuja.
Aino Akinyemi
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Espoossa
Espoo, jossa on helppo olla ilmastoystävällinen
Pienituloisena, ruuhkavuosia elävänä kuntalaisena ymmärrän aidosti, että helppous ja halpuus menevät usein ilmastoystävällisten valintojen edelle. Siksi haluan, että verovarojani käytetään siihen, että rakenteet tukevat ilmastoystävällistä elämäntapaa. Kunnan tehtäväksi on laissa määritelty, että kunnan toiminta tulee olla ympäristöllisesti kestävää. On tärkeää, että teemme kaikkemme elinkelpoisen planeetan säilyttämiseksi.
Ympäristöministeriön arvion mukaan Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2035, jos kunnat ovat tässä työskentelyssä mukana. Espoo tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2030. Espoon ilmasto-ohjelmassa on määritelty painopisteitä, joiden avulla tavoite on mahdollista saavuttaa. Espoossa halutaan panostaa päästöttömään liikkumiseen, toimivaan julkiseen liikenteeseen, rakentamiseen, uusiutuvan energian käyttöön, vähäpäästöisiin elämäntaparatkaisuihin sekä vähentää omasta toiminnasta syntyvää ilmastokuormitusta.
Muutettuani Vaasasta Espooseen, aloin kulkea pyörällä töihin. Reittini kulkee keskuspuiston läpi. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota oli, että työmatkalaiset aidosti panostavat pyörällä liikkumiseen. Keskuspuiston kaunis metsä rauhoittaa samalla sielua ja mieltä. Pyöräily on espoolaisille aidosti hyvä vaihtoehto, pitkistä välimatkoista huolimatta.
Espoon joukkoliikenteen käytössä on vähäpäästöisiä sähköbusseja. Vaasassa asiaa on ratkaistu omalta jätteenpoistolaitokselta saatavalla biokaasulla. Suurin osa linja-autoista on kaasubusseja. Espoossa on päätetty panostaa aurinkoenergian käytön lisäämiseen julkisissa rakennuksissa. Vaasassa energiayhtiön omistajaohjauksessa on panostettu kivihiilestä luopumiseen ja uusien energiaratkaisujen löytämiseen yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, millaisilla keinoilla meidän jokaisen hengittämään ilmaan ja meitä ympäröivään ilmastoon voidaan vaikuttaa myönteisesti.
Tulen hyvälle mielelle joka kerta kun kykenen tekemään ilmastoystävällisen valinnan elämässäni. Kestävimpiä ovat kuitenkin rakenteelliset ratkaisut. Kuntapäättäjillä tulee olla kirkkaana mielessä, että ilmastonmuutoksen hillintä vaatii aktiivisia tekoja joka päivä. Jos haluamme onnistua tehtävässä, ilmastotoimien on ulotuttava jokaisen arkeen niin, että kenen tahansa on helppo olla ilmastoystävällinen.
Aino Akinyemi
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Espoossa
Espoo, jossa aikuisilla on aikaa lapsille
Lapsi kasvaa vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Paras lahja yhteiskunnalta lapselle on se, että yhteiskunnan rakenteet mahdollistavat vanhempien kiireettömät hetket lapsensa kanssa.
Yhteiskunta, jossa ympärivuorokautinen tehokkuus on ainoa mittari, polttaa ihmiset loppuun. Suorittaminen siirtyy helposti myös koteihin. Läsnäolon sijaan vanhemmuutta suoritetaan. HS (18.12.20) uutisoi suomalaisvanhempien kuuluvan tutkimuksen mukaan maailman uupuneimpien vanhempien joukkoon. Syyksi arvioitiin yksilökeskeinen kulttuuri.
Toimivassa yhteiskunnassa perheitä myös tuetaan. Luontevimmat vanhempien kumppanit ovat lähipiiri, koulut ja päiväkodit, erityisemmissä tilanteissa lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Aina vanhemmat eivät jaksa, eikä meidän tarvitsekaan. On täysin normaalia olla ihminen.
HS:n (18.12.20) artikkelissa Hanna-nimellä esiintynyt henkilö kuvailee, kuinka vanhemmuudessakin kilpaillaan ja ohjeita normaaliksi kasvattamiseen tulvii joka lähteestä. Tutkimuksessa mukana ollut psykologi Matilda Sorkkala nostaa esiin vaatimuksen intensiivisestä vanhemmuudesta ja jatkuvasta läsnäolosta.
Lähes poikkeuksetta vanhemmat haluavat hyvää lapsilleen ja iloitsevat aidosti heidän olemassaolostansa. Moni vanhempi on joutunut suorittamaan elämää liian pitkään ja on siksi uupunut. Se on aiheuttanut ketjureaktion, jossa johdonmukaisuus ja läsnäolo vanhemmuudessa kärsii. Aitoa läsnäoloa ei voi teeskennellä. Se syntyy silloin kun vanhempi jaksaa keskittyä lapseensa. Määrä ei korvaa laatua, mutta jo pieni hetki on merkityksellinen. Kukaan ei kykene olemaan jatkuvasti läsnä.
Yhteiskuntaa ei voi rakentaa vain suoritteille. Hyvään yhteiskuntaan mahtuu näennäisen tarpeetonta laiskottelua ja yhdessä oloa. Siten kasvatamme uutta, tervettä sukupolvea.
Aino Akinyemi
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Espoossa
Moraalikato hyvinvointivaltiossa
Julkaistu Kansan Uutisten blogissa Inhimillinen Vallankumous 11.3.2019
Sisältövaroitus: Väkivalta.
Mitä oikeasti vaaditaan kun vaaditaan, että rahaa ei käytettäisi maahanmuuttoon? Millainen päätös olisi laittaa rajat kiinni ja humanitaarinen apu lopetettaisiin kokonaan, jos se oikeasti olisi mahdollista?
Silloin jättäisimme miehet, naiset, lapset ja ihmiset yleensä sotien ja kaaoksen keskelle. Jättäisimme liikuntarajoitteiset, lapset sekä muut, jotka eivät pääse matkustamaan, vuosikausiksi pakolaisleireille vailla koulutusta, kotia, kunnollista terveydenhuoltoa tai riittävää ravintoa. Jemenissä1,8 miljoona lasta elää nälässä. Emme enää auttaisi kaikkein köyhimpiä maita kasvupyrkimyksissään. Emme auttaisi maailman tyttöjä pääsemään kouluun ja antaisimme haitallisen sukupuolielinten silpomisperinteen jatkua. Emme tekisi mitään, kun sotilaat raiskaavat ja pahoinpitelevät naisia ja lapsia sotastrategianaan.
Kaikelta tältä, ja paljolta muulta, ummistaisimme silmämme jos tekisimme kuten nyt osa toivoo. Tiedän, että nyt kriittiset mielet syyttävät minua tunteisiin vetoamisesta. Totta ihmeessä vetoan tunteisiin. Mitä meillä on enää ihmisyydestä jäljellä, jos emme kykene empatiaan niitä ihmisiä kohtaan, jotka apua kaikkein kipeimmin tarvitsevat?
Iltalehti uutisoi kritiikittä ”arvostetun tilintarkastajan” arvion hintalapusta humanitaariselle maahanmuutolle. Siis juuri niille ihmisille, jotka ovat maailman heikoimmassa asemassa. Tätä hintalappua, joka sisältää ”jonkin verran loogista päättelyä” ja josta puuttuu se mahdollisuus kokonaan, että nämä ihmiset voisivat esim. tuoda verotuloa Suomeen, väläytellään keskustelupalstoilla ratkaisuna peruspalvelujen resurssivajeeseen. Tekijä väittää laskelman olevan objektiivinen toteamus kustannuksista, vaikka todellisuudessa tekstistä paistaa jo kauas halu arvottaa hädänalaisia ihmisiä.
Samaan aikaan on silmiin pistävää kuinka haluttomia ollaan tilkitsemään isojen, voittoa tavoittelevien terveysjättien markkinoita lasten, nuorten, vanhusten ja vammaisten palveluissa. Terveysjättien jotka toimivat verorahoillamme ja joista osa kiertää härskisti veroja. Kykenemättömyys leikata hyödyttömistä ja ympäristölle haitallisista yritystuista on niin ikään suuri hämmästyksen aihe.
Markkinavoimat ovat hyvä asia kun puhutaan vaikkapa kännyköiden myynnistä. Ne ovat kuitenkin pidettävä tiukassa otteessa, jos toimintakenttänä on ihmisille välttämättömät palvelut. Yksityiset firmat ovat hyvä apu, mutta isännäksi niistä ei ole. Nyt olemme tilanteessa, jossa markkinat vie ja valtio vikisee. Säästöjä haetaan jopa humanitaarisesta maahanmuutosta, jotta markkinavoimia vastaan ei tarvitsisi taistella. ”Omat” avuntarvitsijat ja maailman heikoimmassa asemassa olevat eivät ole vastakkain, he ovat samalla puolella. Vastakkain ovat monikansalliset, veroa kiertävät yritysjätit ja sijoittajat.
Tämä on väärin ja moraalitonta. On aika laittaa ihmiset päätöksenteon keskiöön, olivat he syntyneet suomalainen passi kourassa tai eivät. Empatia on hyvä tiennäyttäjä siinä kuka tarvitsee apua. Politiikka ei ole tunteilta, ideologialta tai arvoilta vapaata. Ne kytkeytyvät tiukasti politiikan arkeen, vaikka kylmää arvomaailmaa yritetään jatkuvasti selittää pois järkivalinnoilla. Puhtaita järkivalintoja ei päätöksenteossa ole, koska olemme tekemisissä ihmisten kanssa. Siksi nämä vaalit ovat erittäin tärkeät. Nyt päätämme sen jatkammeko kylmien arvojen ja moraalikadon tiellä vai käännämmekö suunnan kohti inhimillistä päätöksentekoa.
Politiikka on paremman maailman rakentamista
Me olemme kaikki arjen supersankareita
Aino Akinyemi
Istun vauva sylissäni, rinnat ruvella, monta yötä valvoneena, yltä päältä puklussa ja taistelen vanhemman lapsen kanssa siitä, että päiväkotiin ei voi lähteä ilman housuja. Puolison tullessa kotiin, ojennan vastasyntyneen hänelle, jotta pääsen vessaan ja suihkuun. Kylään tullut sukulainen ihastelee, kuinka hyvä isä puolisoni on kun osaa niin hienosti hoitaa lasta.
Tasa-arvo on yksi useimmin mainituista perusarvoista yli puoluerajojen. Silti yhteiskuntamme oletus on, että heteroperheissä äidillä on päävastuu lapsen hoidosta. Osallistuvaa isää pidetään supersankarina. Onneksi näitä supersankareita on yhä enemmän ja pienin askelin heistäkin tulee ihan tavallisia vanhempia, kuten äidit ovat. Tietysti haluaisin, että olisimme kaikki arjen supersankareita. Lapsen kasvatus on suuri kunnia ja ilon aihe. Se on kuitenkin myös voimia vievää ja siihen kuuluu suuri vastuu. Tämä ilo ja vastuu tulisi jakaa puolisoiden kesken nykyistä tasaisemmin. Melko harvoin isä käyttää perhevapaita edes nykyistä enimmäismäärää.
Naisen oletetaan osallistuvan työelämään miehen tavoin, mutta perhevapaiden jälkeenkin naisella on usein kotona työnjohtajan rooli. Isä ”osallistuu” ja ”auttaa”. Jatkuva päävastuun kantaminen on kuormittavaa, etenkin kun yksilökeskeisessä kulttuurissamme terveen ihmisen oletetaan pärjäävän pääsääntöisesti omin avuin. Avun pyytämiseen on usein korkea kynnys. Äitien tulisi työelämässä pystyä kaikkeen siihen samaan kuin miesten tai lapsettomien. Joustot työajassa ovat vain harvalle mahdollisia. Uskon, että työelämä olisi perheystävällisempää, jos miehillä olisi työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta yhtä suuri vastuu yhteiskunnan silmissä kuin äideilläkin.
Tasa-arvo ei tule itsestään. Moni äiti käyttää lähes kaikki perhevapaat käytännön syistä. Isän kotiin jääminen on usein taloudellisesti ja käytännöllisesti hankalampaa kuin äidin. Perhevapaauudistukseen on syytä panostaa seuraavalla hallituskaudella. Mielestäni se saa myös maksaa. Perhevapaiden tasaisempi jako vapauttaa perheiden voimavaroja ja edistää tasa-arvoa. Lapsen edun mukaista on sujuva perhearki ja se, että molempien vanhempien kanssa saa viettää aikaa.
Vasemmistoliiton ja THL:n suosittelema 6+6+6-malli mahdollistaa ja kannustaa tasaisempaan työnjakoon. Siinä molemmille vanhemmille on varmistettu 6 kk:n jakso vanhempainvapaata ja kolmannen 6 kk:n jakson voi käyttää kumpi tahansa tai se voidaan jakaa. Yhden aikuisen perheissä kaikki vapaat voi pitää yksi vanhempi. Jos perheessä edelleen halutaan vain äidin pitävän perhevapaat, on käytettävissä joka tapauksessa enemmän vapaita kuin nykyään. Se ei määrää perheitä toimimaan tietyllä tavalla, mutta se antaa nykyistä paremmat mahdollisuudet tasaisempaan vapaiden jakamiseen. Lisäksi malli pidentää vanhempainrahakautta 1,5 vuoteen, mikä on myös nykytiedon valossa lapsen kehityksen kannalta hyvä asia.
Kun ääni käheänä koko yön kestäneestä unilaulumaratonista sanon huomenta supersankaripuolisolleni, olen kiitollinen kun hän järjestää minulle, toiselle supersankarille, aikaa nukkua. Hän on aivan yhtä hyvä työnjohtaja kuin minäkin.
Aino Akinyemi
Kirjoittaja on Vaasan vaalipiirin kansanedustajaehdokas, piirin varapuheenjohtaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu. Lisäksi hän on vanhempainvapaalla oleva sosionomi.
Kuva: Pixabay
Twitter-kansa sanoi ei rasismille
Inhimillinen vallankumous 4.12.2019
Suomi koetaan EU:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan mukana olleiden Euroopan maiden rasistisimmaksi. Sain siitä rajun näytteen Twitterissä hiljattain, kun kirjoitin rasistiöyhöttäjien mahdollistavan ahdistuksen, jota lapseni kokee monikulttuurisuudestaan:
” Tajuatteko te kaikki rasistiöyhöttäjät miten paljon hallaa saatte aikaiseksi lapsille?! Osin afrikkalaistaustainen lapseni ei siedä ulkonäköään eikä vierasperäistä nimeään ja hän on vasta neljä. Mikä helvetti tätä yhteiskuntaa vaivaa kun jo niin pienenä oma erilaisuus ahdistaa”?!
Tweetti päätyi nopeasti rasistisille sivuille ja sai melkoisen määrän hyvin rasistisia ja kammottavia kommentteja. Se todisti karulla tavalla, että rasismi Suomessa voi erittäin makoisasti. Kommentit ahdisti. Erityisesti sattui se tahallinen ilkeily ja jopa kiusanteko, mitä tweetti aiheutti. En kuitenkaan ollut yllättynyt, että myös minun kirjoittama teksti jonain päivänä johtaa keskelle ”shitstormia”. Vastustanhan rasismia jatkuvasti. Valitettavaa on se, että se kuuluu asiaan. Ei pitäisi. Sellaisessa on kaukana halu keskustella. Kyse on vallan käytöstä ja hiljentämisestä.
Olen kritisoinut sitä hiljaista enemmistöä, joka ei uskalla vastustaa rasismia. Twitter-kohun ylivoimaisesti tärkein viesti oli kuitenkin se, että se hiljainen enemmistö on käymässä yhä pienemmäksi. Twitter-kansa nousi nyt vastustamaan rasismia. Moni vastasi öyhöttäjille suoraa silläkin uhalla, että joutui itse kohteeksi. Erittäin moni osoitti tukensa perheelleni. Kyse ei kuitenkaan ole minusta tai edes perheestäni, vaikka arvostankin ystävällisiä kommentteja. Kyse on siitä millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Tweetti on tähän mennessä kerännyt yli 1800 tykkäystä ja sitä on jaettu yli 200 kertaa. Se on mielestäni osoitus siitä, että monelle öyhötys alkaa jo riittää.
Meidän ei pidä vaieta paineen alla. Itseämme ja perhettämme meidän pitää aina, joka tilanteessa suojella, mutta periksi ei saa antaa. Mitä isompi joukko ottaa rasismin vastustamisen asiakseen sitä vähemmän yksilöiden täytyy kuormittaa itseään. Tunnustan, että kommentit saivat aikaan juuri sen vaikutuksen, mihin ne tähtäsivät. Tunsin itseni nujerretuksi, mutta sitä kesti vain hetken sillä selvää on, etten todellakaan ole yksin.
Rasismin ymmärtäminen tai oikeuttaminen ei ole ratkaisu öyhöttäjien pahaan oloon, siihen tarvitaan yhteiskunnan muita tukitoimia. Hiljainen hyväksyntä on vienyt rasismin rakenteisiin ja piilotajuntoihin. Tämä rapauttaa yhteiskuntaamme ja vähentää sitä potentiaalia mitä meillä olisi mahdollista saada käyttöömme. Rasismia ei saa päästää yhtään enempää salonkikelpoiseksi, jos haluamme jatkaa sivistyneellä tiellä. Maahanmuuttopolitiikasta voi olla perustellusti montaa mieltä, mutta liikaa on luulo ollut tiedon väärtti poliittisessakin päätöksenteossa, koska vihasta kumpuavalle rasismille on annettu liian suuri valta.
Näen, että asiassa on tapahtumassa käänne. Yhä useampi uskaltaa jo sanoa ei rasismille! Maailma ei ole valmis, mutta meillä on kaikki edellytykset yhä yhdenvertaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Kuva: Pixarbay
Perustulo on paras aktiivimalli
Inhimillinen vallankumous 26.11.2018
Työelämä on muuttunut. Yhteiskunnan pitää muuttua sen mukana. Kankea perusturvajärjestelmä naulii ihmisiä paikoilleen. Siksi on aika toteuttaa perustulojärjestelmä. Vasemmistoliitto julkaisee huomenna (27.11.2019) oman mallinsa, jossa perusturvan taso on 800€. Se verotetaan pois sitä mukaan kun sitä ei tarvita.
Emme voi ajatella työllistymistä enää niin, että vain kahdeksasta neljään, kokoaikatyö on tavoitteena. Ne työpaikat ovat yhä harvemmassa. Nykyjärjestelmämme kuitenkin näkee liian usein vain sen kaltaisen työllistymisen oikeana työllistymisenä. Työttömillä ei usein ole varaa testata siipiään ja kokeilla vaikkapa yrittäjyyttä tai freelancerina toimimista. Jos tasaista työtuloa ei ole heti alusta asti, vaarantuu toimeentulo. Vähintäänkin se aiheuttaa kohtuuttoman määrän paperisotkua.
Valmistuin itse elokuva-alalle vuonna 2011. Alan luonteeseen kuuluu se, ettei vakituisia työsuhteita juurikaan synny, vaan jokaiseen projektiin palkataan sopivat henkilöt erikseen. Uuden tulijan on vaikea päästä mukaan, koska tiimeihin halutaan sellaisia henkilöitä, joiden kanssa homman tiedetään sujuvan. Niinpä kontakteja haetaan suostumalla projekteihin vaikka ilmaiseksi.
Opiskelin alaa Lahdessa, mutta muutin kolmantena opiskeluvuotenani Helsinkiin siinä toivossa, että saisin kerättyä kontakteja ja kokemusta. Elokuva-alan työt ovat pääsääntöisesti Helsingissä. Palkkatöitä ei heti alkanut kuulua ja kesäksi katkesi opintotukikin. Soitin sosiaalitoimeen toimeentulotuen toivossa ja selitin tilanteen. En saanut varattua edes aikaa työntekijälle, koska puhelimessa ollut henkilö alkoi huutaa minulle kuinka minun olisi pitänyt hakea satoihin ja taas satoihin valikoimattomiin työpaikkoihin ennen kuin voisin edes hakea toimeentulotukea. En koskaan edes päässyt täyttämään hakemusta.
Menin töihin Hesburgeriin eikä minulle jäänyt aikaa hakea alan töitä, vaikka kesä on elokuva-alan sesonkiaikaa. Moni, jonka osaaminen ja kiinnostus olisivat taidealalta, ei kerta kaikkiaan löydä sopivaa kanavaa työllistyä. Taideala vaatii omatoimisuutta, yritteliäisyyttä sekä aikaa. Toimeentulon epävarmuus lannistaa kuitenkin monet. Iso osa leimataan saamattomiksi ja laiskoiksi, kun ”normaalit” työt eivät kelpaa.
Meidän on lakattava puhumasta laiskoista työttömistä. Mikään ei ole pahempaa myrkkyä toimeliaisuudelle, kuin kohtuuttomat vaatimukset ja rangaistukset. Järjestelmän ja asenteiden pitää muuttua. Perustulo olisi vapauttava ratkaisu. Olisi paljon helpompi kokeilla onneaan ja yrittää. Itsekseen tekeminenkin onnistuisi aivan toisella tavalla, kun energiaa ei menisi jatkuvasti siihen, että pitäisi käydä säännöllisesti esittämässä ”normikansalaista” sossun luukulla.
Itse vaihdoin alaa. Olin onnekas, kun minulla on intohimoja ja kiinnostuksenkohteita monelle alalle. Omat kokemukset ovat kuitenkin jääneet mieleeni opiskeltuani sosionomiksi. Siirryin töihin vihollisen leiriin eli sinne sossun luukulle. Viimeksi olen työskennellyt pitkäaikaistyöttömien kanssa kuntouttavan työtoiminnan ohjaajana. Harvan taiteilijan paikka on oikeasti kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta jos onkin, ei meillä työntekijöilläkään ole nykytilanteessa tarjota luovien alojen työpaikkoja.
Vapaus yrittää ja toteuttaa itseään, ovat keinoja aktivoida työttömiä. Perustulo ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia. Sen toteuttaminen kunnollisella perusturvan tasolla loisi silti sellaisen turvan, jossa ihmisten olisi mahdollista pyrkiä tienaamaan leipänsä itse ja maksaa verotuloja yhteiskunnalle, kuten ihminen usein luonnostaankin toivoo.
Vaasan keskussairaala hallituksen valtapelin
Kuva: Pixarbay
nappulana
Inhimillinen vallankumous 6.10.2018
Asiantuntijat ja asiaan perehtyneet ovat yksimielisiä siitä, että Vaasan keskussairaalan olisi syytä saada laajan päivystyksen status kolmantenatoista sairaalana Suomessa. Tämä siksi, että Vaasassa on huipputason sairaala, jonka potilasturvallisuus on huippuluokkaa, koska siihen ollaan panostettu. Lisäksi noin puolet sairaanhoitopiirin asukkaista on ruotsinkielisiä, ja sairaala toimiikin sujuvasti kahdella kielellä. Perustuslaki edellyttää, että palvelut on turvattava niin suomeksi kuin ruotsiksikin.
Seinäjokisten hyvä asenne uuden kielen opiskelua kohtaan on ollut ihailtavaa. Kovin realistista ei tosin ole kuitenkaan olettaa, että ruotsinkielinen asiakas ja pari kielikurssia käynyt hoitaja ymmärtäisivät toisiaan hoitotilanteen vaatimalla tasolla.
Hallitus on päättänyt, että laajan päivystyksen sairaaloita tulee olla 12. Tässä halutaan pitäytyä perusteluista riippumatta. Julkisuuteen tulleiden lausuntojen mukaan kyse on pikku yksityiskohdasta isossa sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuuden uudistuksessa. Kuitenkaan milloinkaan ei selitetä sitä miten suuri sote-kokonaisuus muuttuisi, jos luku 12 olisikin 13.
Vaasan keskussairaalan henkilökunnan osaamisen kehittämisen kannalta ei kyse ole pikkuasiasta. Sen ei tulisi olla muualla asuvillekaan pikku asia, sillä osaamista ja potentiaalia valuu hukkaan, jos Vaasan keskussairaala jää ns. b-luokan sairaalojen joukkoon. Osaaminen ei ainoastaan katoa Vaasan alueelta, vaan mahdollisesti myös kokonaan pois Suomesta, naapurimaa Ruotsiin, jossa lähin yliopistollinen sairaala sijaitsee. Jos hallitus todella ajattelisi kokonaisuutta, antaisi se Vaasan sairaalalle laajan päivystyksen statuksen.
Onkin outoa, että kaikki oppositiopuolueet ymmärtävät Vaasan hyödyn koko Suomelle, mutta hallituspuolueiden edustajat, Keskustan Pekka Puskaa ja Martti Taljaa lukuun ottamatta, eivät muka tätä ymmärrä. Lehtitietojen mukaan puoltajat vieläpä painostetaan unohtamaan perustellut näkemyksensä ja pakotetaan äänestämään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa laajaa päivystystä vastaan.
Kyse onkin todennäköisesti muusta kuin ymmärryksen puutteesta. Kyse ei myöskään voi olla kustannuksista, sillä niitä ei statuksen myöntämisestä aiheutuisi yhtään lisää.
Lääketieteen emeritusprofessori Rune Frants epäili Pohjalaisessa (2.10.2018), että kyse on suunnitelmasta yhdistää pohjalaiset maakunnat ja tehdä Seinäjoesta Pohjanmaan pääkaupunki. Varsinkin sosiaalisessa mediassa on spekuloitu sitä, että Seinäjoella on paremmat suhteet hallitukseen, ja siksi sitä suositaan.
Itseäni huolestuttaa erityisesti se, että osaamista aiotaan keskittää liiaksi. Voi olla ihan viisasta miettiä pohjalaisia maakuntia suurempana kokonaisuutena, mutta liika keskittäminen ei ole kenenkään eduksi. Osaamista täytyy vaalia ja kehittää, ei ajaa sitä alas. Palvelujen tulee palvella kaikkia alueen asukkaita, ei vain harvoja ja valittuja.
Tiettyjä erityisaloja voi olla viisasta keskittää, synergiaetujen ja kustannushyötyjen vuoksi, mutta Vaasan sairaalakysymyksessä ei ole kyse järkevästä keskittämisestä, vaan osaamisen haaskauksesta samalla, kun vaaranneta perustuslain takaama oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään. Myös HUS-kuntayhtymän toimitusjohtaja otti Lääkärilehdessä (5.10.2018) vahvasti kantaa Vaasan keskussairaalan aseman puolesta.
Kaikkein järkevintä olisi tarkastella alueen todellisia tarpeita ja osaamista. Tämä ihmeellinen, hallituksen harjoittama valtapeli tulee maallemme vielä erittäin kalliiksi. Vielä on kuitenkin mahdollista myöntää laajan päivystyksen status Vaasan keskussairaalalle ilman, että kenenkään tarvitsee menettää poliittisia kasvojaan.
Kuva: Pixarbay