Espoo, jossa yhteistyö toimii
Teen työtä sosiaalialalla, jossa eri toimijoiden yhteistyön tärkeys korostuu. Eri ammattiryhmien näkökulmat vievät aidosti asiakkaan asiaa eteenpäin. Kenenkään ei tarvitse olla kaikkitietävä, kun yhdessä haetaan sopivimmat ratkaisut.
Samalla tavalla toimii yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja päätöksenteko parhaimmillaan. Yhdessä tekeminen innostaa minua ja kutkuttaa mieltä. Politiikassa ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, mutta yhteisiä päämääriä löytyy aina. Joskus on kuitenkin hyväksyttävä sekin, ettei kaikkien kanssa kemiat toimi. Arvopohjat voivat olla liian kaukana toisistaan, tai tavat toimia auttamattoman erilaiset.
Yhteistyö edellyttää aitoa uteliaisuutta toisen ideoita kohtaan. Moniääninen keskustelu avaa uusia näkökulmia. Siksi on tärkeää, että päättäjät voivat aidosti kuunnella kuntalaisia. Hiljaisimpien väestöryhmien mielipiteen kuulemiseksi on nähtävä vaivaa. On tuettava syrjäytyneitä, maahanmuuttajia ja erilaisia vähemmistöryhmiä. Näin voidaan kehittää Espoota yhä toimivammaksi kaikille, ei vain harvoille. Kaikki ovat yhdenvertaisia.
Espoon ei myöskään kannata keksiä pyörää uudestaan yksin. Suomi on täynnä idearikkaita kuntia, joista Espookin voi ottaa oppia. Vaasan energiaklusterilla ja Espoon Otaniemellä on paljon yhtymäpintoja. Vuoropuhelulla innovatiiviset Vaasa ja Espoo voisivat auttaa yrityksiä ja yliopistoja synnyttämään vaikkapa uusia energiaratkaisuja ja näin vauhdittaa Suomen ilmasto- ja työllisyystavoitteita.
Yhteistyössä ideat usein lentävät ja aina silloin tällöin ajatuksista kiteytyy kirkas timantti. Yksin pipertäminen harvoin vie asioita eteenpäin. Yhteistyöllä saadaan aikaan aidosti toimivia ratkaisuja.
Aino Akinyemi
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Espoossa
Aino Akinyemi
Istun vauva sylissäni, rinnat ruvella, monta yötä valvoneena, yltä päältä puklussa ja taistelen vanhemman lapsen kanssa siitä, että päiväkotiin ei voi lähteä ilman housuja. Puolison tullessa kotiin, ojennan vastasyntyneen hänelle, jotta pääsen vessaan ja suihkuun. Kylään tullut sukulainen ihastelee, kuinka hyvä isä puolisoni on kun osaa niin hienosti hoitaa lasta.
Tasa-arvo on yksi useimmin mainituista perusarvoista yli puoluerajojen. Silti yhteiskuntamme oletus on, että heteroperheissä äidillä on päävastuu lapsen hoidosta. Osallistuvaa isää pidetään supersankarina. Onneksi näitä supersankareita on yhä enemmän ja pienin askelin heistäkin tulee ihan tavallisia vanhempia, kuten äidit ovat. Tietysti haluaisin, että olisimme kaikki arjen supersankareita. Lapsen kasvatus on suuri kunnia ja ilon aihe. Se on kuitenkin myös voimia vievää ja siihen kuuluu suuri vastuu. Tämä ilo ja vastuu tulisi jakaa puolisoiden kesken nykyistä tasaisemmin. Melko harvoin isä käyttää perhevapaita edes nykyistä enimmäismäärää.
Naisen oletetaan osallistuvan työelämään miehen tavoin, mutta perhevapaiden jälkeenkin naisella on usein kotona työnjohtajan rooli. Isä ”osallistuu” ja ”auttaa”. Jatkuva päävastuun kantaminen on kuormittavaa, etenkin kun yksilökeskeisessä kulttuurissamme terveen ihmisen oletetaan pärjäävän pääsääntöisesti omin avuin. Avun pyytämiseen on usein korkea kynnys. Äitien tulisi työelämässä pystyä kaikkeen siihen samaan kuin miesten tai lapsettomien. Joustot työajassa ovat vain harvalle mahdollisia. Uskon, että työelämä olisi perheystävällisempää, jos miehillä olisi työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta yhtä suuri vastuu yhteiskunnan silmissä kuin äideilläkin.
Tasa-arvo ei tule itsestään. Moni äiti käyttää lähes kaikki perhevapaat käytännön syistä. Isän kotiin jääminen on usein taloudellisesti ja käytännöllisesti hankalampaa kuin äidin. Perhevapaauudistukseen on syytä panostaa seuraavalla hallituskaudella. Mielestäni se saa myös maksaa. Perhevapaiden tasaisempi jako vapauttaa perheiden voimavaroja ja edistää tasa-arvoa. Lapsen edun mukaista on sujuva perhearki ja se, että molempien vanhempien kanssa saa viettää aikaa.
Vasemmistoliiton ja THL:n suosittelema 6+6+6-malli mahdollistaa ja kannustaa tasaisempaan työnjakoon. Siinä molemmille vanhemmille on varmistettu 6 kk:n jakso vanhempainvapaata ja kolmannen 6 kk:n jakson voi käyttää kumpi tahansa tai se voidaan jakaa. Yhden aikuisen perheissä kaikki vapaat voi pitää yksi vanhempi. Jos perheessä edelleen halutaan vain äidin pitävän perhevapaat, on käytettävissä joka tapauksessa enemmän vapaita kuin nykyään. Se ei määrää perheitä toimimaan tietyllä tavalla, mutta se antaa nykyistä paremmat mahdollisuudet tasaisempaan vapaiden jakamiseen. Lisäksi malli pidentää vanhempainrahakautta 1,5 vuoteen, mikä on myös nykytiedon valossa lapsen kehityksen kannalta hyvä asia.
Kun ääni käheänä koko yön kestäneestä unilaulumaratonista sanon huomenta supersankaripuolisolleni, olen kiitollinen kun hän järjestää minulle, toiselle supersankarille, aikaa nukkua. Hän on aivan yhtä hyvä työnjohtaja kuin minäkin.
Aino Akinyemi
Kirjoittaja on Vaasan vaalipiirin kansanedustajaehdokas, piirin varapuheenjohtaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu. Lisäksi hän on vanhempainvapaalla oleva sosionomi.
Kuva: Pixarbay
Perustulo on paras aktiivimalli
Inhimillinen vallankumous 26.11.2018
Työelämä on muuttunut. Yhteiskunnan pitää muuttua sen mukana. Kankea perusturvajärjestelmä naulii ihmisiä paikoilleen. Siksi on aika toteuttaa perustulojärjestelmä. Vasemmistoliitto julkaisee huomenna (27.11.2019) oman mallinsa, jossa perusturvan taso on 800€. Se verotetaan pois sitä mukaan kun sitä ei tarvita.
Emme voi ajatella työllistymistä enää niin, että vain kahdeksasta neljään, kokoaikatyö on tavoitteena. Ne työpaikat ovat yhä harvemmassa. Nykyjärjestelmämme kuitenkin näkee liian usein vain sen kaltaisen työllistymisen oikeana työllistymisenä. Työttömillä ei usein ole varaa testata siipiään ja kokeilla vaikkapa yrittäjyyttä tai freelancerina toimimista. Jos tasaista työtuloa ei ole heti alusta asti, vaarantuu toimeentulo. Vähintäänkin se aiheuttaa kohtuuttoman määrän paperisotkua.
Valmistuin itse elokuva-alalle vuonna 2011. Alan luonteeseen kuuluu se, ettei vakituisia työsuhteita juurikaan synny, vaan jokaiseen projektiin palkataan sopivat henkilöt erikseen. Uuden tulijan on vaikea päästä mukaan, koska tiimeihin halutaan sellaisia henkilöitä, joiden kanssa homman tiedetään sujuvan. Niinpä kontakteja haetaan suostumalla projekteihin vaikka ilmaiseksi.
Opiskelin alaa Lahdessa, mutta muutin kolmantena opiskeluvuotenani Helsinkiin siinä toivossa, että saisin kerättyä kontakteja ja kokemusta. Elokuva-alan työt ovat pääsääntöisesti Helsingissä. Palkkatöitä ei heti alkanut kuulua ja kesäksi katkesi opintotukikin. Soitin sosiaalitoimeen toimeentulotuen toivossa ja selitin tilanteen. En saanut varattua edes aikaa työntekijälle, koska puhelimessa ollut henkilö alkoi huutaa minulle kuinka minun olisi pitänyt hakea satoihin ja taas satoihin valikoimattomiin työpaikkoihin ennen kuin voisin edes hakea toimeentulotukea. En koskaan edes päässyt täyttämään hakemusta.
Menin töihin Hesburgeriin eikä minulle jäänyt aikaa hakea alan töitä, vaikka kesä on elokuva-alan sesonkiaikaa. Moni, jonka osaaminen ja kiinnostus olisivat taidealalta, ei kerta kaikkiaan löydä sopivaa kanavaa työllistyä. Taideala vaatii omatoimisuutta, yritteliäisyyttä sekä aikaa. Toimeentulon epävarmuus lannistaa kuitenkin monet. Iso osa leimataan saamattomiksi ja laiskoiksi, kun ”normaalit” työt eivät kelpaa.
Meidän on lakattava puhumasta laiskoista työttömistä. Mikään ei ole pahempaa myrkkyä toimeliaisuudelle, kuin kohtuuttomat vaatimukset ja rangaistukset. Järjestelmän ja asenteiden pitää muuttua. Perustulo olisi vapauttava ratkaisu. Olisi paljon helpompi kokeilla onneaan ja yrittää. Itsekseen tekeminenkin onnistuisi aivan toisella tavalla, kun energiaa ei menisi jatkuvasti siihen, että pitäisi käydä säännöllisesti esittämässä ”normikansalaista” sossun luukulla.
Itse vaihdoin alaa. Olin onnekas, kun minulla on intohimoja ja kiinnostuksenkohteita monelle alalle. Omat kokemukset ovat kuitenkin jääneet mieleeni opiskeltuani sosionomiksi. Siirryin töihin vihollisen leiriin eli sinne sossun luukulle. Viimeksi olen työskennellyt pitkäaikaistyöttömien kanssa kuntouttavan työtoiminnan ohjaajana. Harvan taiteilijan paikka on oikeasti kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta jos onkin, ei meillä työntekijöilläkään ole nykytilanteessa tarjota luovien alojen työpaikkoja.
Vapaus yrittää ja toteuttaa itseään, ovat keinoja aktivoida työttömiä. Perustulo ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia. Sen toteuttaminen kunnollisella perusturvan tasolla loisi silti sellaisen turvan, jossa ihmisten olisi mahdollista pyrkiä tienaamaan leipänsä itse ja maksaa verotuloja yhteiskunnalle, kuten ihminen usein luonnostaankin toivoo.
Asiantuntijat ja asiaan perehtyneet ovat yksimielisiä siitä, että Vaasan keskussairaalan olisi syytä saada laajan päivystyksen status kolmantenatoista sairaalana Suomessa. Tämä siksi, että Vaasassa on huipputason sairaala, jonka potilasturvallisuus on huippuluokkaa, koska siihen ollaan panostettu. Lisäksi noin puolet sairaanhoitopiirin asukkaista on ruotsinkielisiä, ja sairaala toimiikin sujuvasti kahdella kielellä. Perustuslaki edellyttää, että palvelut on turvattava niin suomeksi kuin ruotsiksikin.
Seinäjokisten hyvä asenne uuden kielen opiskelua kohtaan on ollut ihailtavaa. Kovin realistista ei tosin ole kuitenkaan olettaa, että ruotsinkielinen asiakas ja pari kielikurssia käynyt hoitaja ymmärtäisivät toisiaan hoitotilanteen vaatimalla tasolla.
Hallitus on päättänyt, että laajan päivystyksen sairaaloita tulee olla 12. Tässä halutaan pitäytyä perusteluista riippumatta. Julkisuuteen tulleiden lausuntojen mukaan kyse on pikku yksityiskohdasta isossa sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuuden uudistuksessa. Kuitenkaan milloinkaan ei selitetä sitä miten suuri sote-kokonaisuus muuttuisi, jos luku 12 olisikin 13.
Vaasan keskussairaalan henkilökunnan osaamisen kehittämisen kannalta ei kyse ole pikkuasiasta. Sen ei tulisi olla muualla asuvillekaan pikku asia, sillä osaamista ja potentiaalia valuu hukkaan, jos Vaasan keskussairaala jää ns. b-luokan sairaalojen joukkoon. Osaaminen ei ainoastaan katoa Vaasan alueelta, vaan mahdollisesti myös kokonaan pois Suomesta, naapurimaa Ruotsiin, jossa lähin yliopistollinen sairaala sijaitsee. Jos hallitus todella ajattelisi kokonaisuutta, antaisi se Vaasan sairaalalle laajan päivystyksen statuksen.
Onkin outoa, että kaikki oppositiopuolueet ymmärtävät Vaasan hyödyn koko Suomelle, mutta hallituspuolueiden edustajat, Keskustan Pekka Puskaa ja Martti Taljaa lukuun ottamatta, eivät muka tätä ymmärrä. Lehtitietojen mukaan puoltajat vieläpä painostetaan unohtamaan perustellut näkemyksensä ja pakotetaan äänestämään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa laajaa päivystystä vastaan.
Kyse onkin todennäköisesti muusta kuin ymmärryksen puutteesta. Kyse ei myöskään voi olla kustannuksista, sillä niitä ei statuksen myöntämisestä aiheutuisi yhtään lisää.
Lääketieteen emeritusprofessori Rune Frants epäili Pohjalaisessa (2.10.2018), että kyse on suunnitelmasta yhdistää pohjalaiset maakunnat ja tehdä Seinäjoesta Pohjanmaan pääkaupunki. Varsinkin sosiaalisessa mediassa on spekuloitu sitä, että Seinäjoella on paremmat suhteet hallitukseen, ja siksi sitä suositaan.
Itseäni huolestuttaa erityisesti se, että osaamista aiotaan keskittää liiaksi. Voi olla ihan viisasta miettiä pohjalaisia maakuntia suurempana kokonaisuutena, mutta liika keskittäminen ei ole kenenkään eduksi. Osaamista täytyy vaalia ja kehittää, ei ajaa sitä alas. Palvelujen tulee palvella kaikkia alueen asukkaita, ei vain harvoja ja valittuja.
Tiettyjä erityisaloja voi olla viisasta keskittää, synergiaetujen ja kustannushyötyjen vuoksi, mutta Vaasan sairaalakysymyksessä ei ole kyse järkevästä keskittämisestä, vaan osaamisen haaskauksesta samalla, kun vaaranneta perustuslain takaama oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään. Myös HUS-kuntayhtymän toimitusjohtaja otti Lääkärilehdessä (5.10.2018) vahvasti kantaa Vaasan keskussairaalan aseman puolesta.
Kaikkein järkevintä olisi tarkastella alueen todellisia tarpeita ja osaamista. Tämä ihmeellinen, hallituksen harjoittama valtapeli tulee maallemme vielä erittäin kalliiksi. Vielä on kuitenkin mahdollista myöntää laajan päivystyksen status Vaasan keskussairaalalle ilman, että kenenkään tarvitsee menettää poliittisia kasvojaan.

Kuva: Pixarbay