Valtuustopuhe 8.10.2018
Valtuustopuheeni käsiteltäessa vastausta aloitteeseeni, jossa vaadin valtuustoa sitoutumaan asiakasmääräsuosituksiin työntekijää kohden sosiaalityössä.
Kiitos puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut! Kiitän Erkki Penttistä hyvästä ja kattavasta vastauksesta ja taustaselvityksestä. Tieto on nimenomaan se mitä me valtuutetut tarvitsemme, jotta osaamme tehdä oikeanlaisia priorisointeja.
Suositukset ovat aina ohjaavia eikä niihin sinänsä ole tarpeellista lukkiutua, vaan aina on tarpeellista arvioida kokonaisuuksia. Suositukset kuitenkin ohjaavat toimintaamme niin, että meidän on vaivattomasti mahdollista nähdä sosiaalityön realiteetit. Pidän aloitteen vastauksessa ehdotettuja resurssilisäyksiä kannatettavina.
Nyt olemme tilanteessa, jossa olemme kaukana suosituksista. Lastensuojelun tilanteeseen olemmekin jo havahtuneet vähintäänkin puheen tasolla, mutta myös aikuisten kanssa tehtävän sosiaalityön asiakasmäärät ovat sellaiset, että työntekijöiden ei ole mahdollista toteuttaa työtään lain ja ammattietiikan vaatimalla huolellisuudella.
Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että työtä tehdään, mutta vaikuttavuutta ei ole. Kun aloitteeni suositus on 30-40 asiakasta/sosiaalityöntekijä tai –ohjaaja, on aikuisten sosiaaliyön puolella karkeasti n. 90-150 asiakasta yhdellä työntekijällä. On siis ehdottoman tärkeää, että lastensuojelun työntekijätarpeen lisäksi myös aikuisten puolen tarpeisiin vastataan.
Kuten aloitteen vastauksessakin hyvin tulee esille, ei pelkät sosiaalipuolen panostukset ratkaise kasvavia asiakasmääriä. Tämäkin asia on jo pitkään huomattu Vaasassa, mutta keinot ovat jääneet vaikutuksiltaan riittämättömiksi.
Nämä sosiaalityön piirissä olevat asiakkaat eivät kuitenkaan enää hyödy panostuksista ennaltaehkäisevään työhön, vaan nämä ihmiset ovat jo siellä jyrkänteen reunalla tippumisvaarassa. Heistä on otettava koppi. Tarve panostuksiin on nyt.
Ennaltaehkäiseviä toimia on tehostettava samanaikaisesti, jotta saamme hyvinvointikehityksen nykyistä paremmille raiteille. Alibudjetoinnista ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin kertoo esimerkiksi nuorten lisääntynyt päihteiden käyttö sekä oppimis-, käytös- ja keskittymisvaikeudet jo varhaiskasvatuksessa ja koulussa.
Juuri tietoon saamani selvityksen mukaan, joka koskee Vaasan suomen kielistä varhaiskasvatusta ja peruskoulua, ongelmat ovat Vaasassa lisääntyneet eikä kouluissa ole tarpeeksi resursseja kierteen katkaisemiseen.
Vaasassa on lisätty esimerkiksi psykologiresursseja, mikä onkin erinomaista ja kaukaa viisasta, mutta resurssilisäyksellä on päästy vasta juuri ja juuri lain edellyttämään psykologimäärään. Tämä ei vielä ole ennaltaehkäisyä. Nyt olemme vasta siinä vaiheessa, että vastaamme pikkuhiljaa hätähuutoihin.
Myös koulujen tuntiresurssien nostaminen on oikean suuntaista panostamista. Tästä oli samaa mieltä myös OAJ:n edustaja, joka kävi keskustelemassa valtuustoryhmämme kanssa. Tekemistä kuitenkin riittää, mutta olen erittäin iloinen siitä, että tahtoa asioiden parantamiseen löytyy kaikista puolueista! Siitä suuri kiitos teille jokaiselle. Jatketaan siis tähän suuntaan.
Kiitos!
Vappuaaton juhlapuhe 30.4.2018
Hyvä vappukansa,
Ystävät ja toverit.
Tänään on ilon juhla, työväen ja opiskelijoiden juhla.
Tänä päivänä, me ansaitsemme jokainen juhlia ja pitää hauskaa. Sanotaan, että rankka työ vaatii rankat huvit. Mutta ei tänään juhli vain työssä käyvät ja opiskelijat, vaan myös eläkeläiset ja työttömät ja kaikki muutkin työn ulkopuolella olevat ja hyvä niin. Jaettu ilo on aina moninkertainen.
Vaikka muistelemme vappupuheissa menneisyyden virheitä ja kritisoimme nykyisiä vääriä suuntauksia, on hyvä myös muistaa, että eteenpäin on päästy. Se on maljan arvoinen asia!
Parannettavaa silti riittää.
Siirryin juuri opiskelijuudesta työelämään. Työelämä on tänä päivänä entistä moninaisempaa ja duunarin määritelmäkin on varsin epäselvä. Meillä on perinteisten työsuhteiden lisäksi itsensä työllistäjiä, silpputyönttekijöitä, osa-aikaketjutuksia, pienyrittäjiä ja niin edelleen.
Itse toimin sosiaaliohjaajana määräaikaisessa, vaapaaehtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa. Teen työtä tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömien kanssa ja mikään muu ei ole käynyt yhtä selväksi kuin se, että heistäkin jokainen on aivan erilainen. Jokaisella on oma tarinansa. Työttömyyteen on aina jokin syy. Yhdellä voi olla pitkä mielenterveys ja päihdetausta, josta viimevuosina on alkanut kivuta kohti selväpäistä elämää. Toisella terveys voi olla pettänyt kesken opintojen. Kolmannelta puuttuu ehkä peruskoulun jälkeinen tutkinto, jonka takia ei irtisanomisten jälkeen uutta työtä ole löytynyt. Silti nämäkin ihmiset laitetaan yhteen nippuun. Laiskoja, sanotaan. Tarvitsevat vain vähän keppiä, niin kyllä he siitä työllistyvät. Vaan kun usein käy niin, että ihminen lamaantuu liiasta kepistä.
Me jokainen tarvitsemme mahdollisuuksia näyttää tahtomme. Haluamme kuulua työ- tai jonkinlaiseen muuhun yhteisöön. Iso osa ihmisistä haluaa tienata omat rahansa. Toiset taas tekevät muuta hyödyllistä, kuten vapaaehtoistyötä tai kansalaistoimintaa. Haluamme jokainen olla tärkeitä. Haluamme, että meitä tarvitaan.
Normi on vielä nyt vuonna 2018 vieläkin vakiduuni ja heteronormatiivinen kahden ja puolen lapsen valkoihoinen perhe. Yhä harvempi vain täyttää normin. Yritän rohkaista asiakkaitani ja kertoa, että kyllä hekin vielä pääsevät kiinni työelämään. Teemme yhdessä pitkäntähtäimen suunnitelmia. Kalenterini loppupuolella huomaan, että vuoden vaihteen jälkeen olen itsekin siellä samassa kortistossa asiakkaitten kanssa. Työsuhteeni, kuten niin monen ikätoverini, on määräaikainen. Toinen puoliskoni, vitosen maisteri, on etsinyt töitä jo vuoden ajan. Hän on hakenut jo satoihin työpaikkoihin. Huippuarvosanat eivät kuitenkaan herätä työnantajissa mielenkiintoa, koska äidinkieli ei ole suomi. Melkeinpä naurattaa, että mikä minä olen mitään vakuuttelemaan, kun en voi sanoa edes oman perheeni tulevaisuuden olevan turvattu.
Sitten jatkan jälleen asiakkaan motivointia. Kyllä se siitä kun tarpeeksi yrittää. Kyllä ahkeruus ennen pitkää palkitaan. Tehdään yhdessä. Vai vakuuttelenkohan sittenkin itseäni.
On meillä yhteiskunnassa niitäkin, joilla työurat ovat nousukiitoisia alusta lähtien. Se maailma tuntuu vain yhä vieraammalta omastani. En ole erityisen huono-osainen, mutta tunnen eriarvoistuvan yhteiskunnan arjessani. Kehitys on tapahtunut lyhyessä ajassa, niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin. Suomen itsenäistymistä varjosti räikeä eriarvoisuus sata vuotta sitten. Tyytymättömyydestä nousi kapina ja venäläisiä valloittajia syyttämällä, saatiin oikeutus hyökätä kapinallisen, oman kansan kimppuun. Sodan molemmat osapuolet uskoivat olevansa hyvillä tarkoitusperillä matkassa. Totuus on se, ettei sota johda koskaan mihinkään hyvään. Onneksi siitä voidaan kuitenkin ottaa opiksi.
Emme ole lähelläkään tuon ajan eriarvoisuutta, köyhyyttä tai muitakaan olosuhteita. Paljon on tultu eteenpäin. Tuon ajan sosiaalityö oli leimaavaa ja syyllistävää. Köyhäinhoidon vastaanottamisesta saattoi menettää jopa äänioikeutensa. Tänä päivänä sosiaalihuollon kautta moni saa uuden mahdollisuuden. Nuori masennuksesta toipuva saa rytmiään kuntoon niin, että voi palata opiskeluihinsa. Kouluttamaton pääsee kuntouttavan työtoiminnan kautta oppisopimuksella töihin. Päihde- ja rikollistaustaiset ihmiset saavat uusia sosiaalisia ympyröitä. Suurin osa ammattilaisista haluaa oikeasti auttaa ja uskoa silloinkin kuin asiakas ei itse jaksa.
Tähän ei olla tultu itsestään, vaan kovalla ja systemaattisella työskentelyllä. Se, että tavoitteena kaikkien ihmisten hyvinvointi ja inhimillisyys, on ollut koko sinä aikana itseisarvo, kun hyvinvointivaltiota on rakennettu. Sisällissodan tapahtumat ovat olleet pohja, johon ei olla haluttu takaisin, vaan on haluttu mennä eteenpäin. Me vasemmistolaiset haluamme edelleen mennä eteenpäin.
Ehkä raa’at muistot alkaa haalistua. Toisaalta se on hyvä. Sata vuotta sisällissodasta on hyvä aika tehdä sovintoa ja antaa anteeksi. Mutta anteeksi voi aidosti antaa vain silloin, kun veriteot tunnustetaan ja ne myönnetään. Anteeksi on mahdoton antaa, jos kokemuksia vähätellään. Tässä on vielä paljon työstettävää yhteiskunnassa. Sovintoa rakennetaan myös uhrien muistoa kunnioittaen, edelleen inhimillisyyttä ja hyvinvointia kasvattaen. Viime vuosina kylmät ja kovat arvot ovat jälleen saaneet liikaa valtaa. Työttömyyteenkin on yleensä aina jokin muu syy kuin laiskuus, mutta niin sanomalla, ei yhteiskunnan tarvitse ottaa vastuuta.
Minun unelmani on se, että jokainen meistä saisi tuntea olevansa arvokas yhteiskunnallemme. Haluan nähdä, että jokainen saa tehdä jotain itselleen merkityksellistä omien intohimojen, kykyjen ja voimavarojen mukaan. Työssä ja työn ulkopuolella. Haluan, että jokainen ihminen on merkityksellinen. Hän ei ole tilastoluku tai talousrasite. Hän on ihminen.
Uskoisin siihen, että ihminen lähtökohtaisesti on pärjäävä ja osaava, mutta vuorollamme tarvitsemme myös tukea ja apua. Sosiaalinen turvallisuus ei ole pelkkää sosiaaliturvaa. Se on sitä, että kaikki yhteiskunnan osa-alueet ottavat vastuun ihmisten hyvinvoinnista. Hyvinvointitalkoisiin on osallistuttava kansalaisten, kuntien, valtion, yritysten ja järjestöjen. Kun kaikki osallistuu, saamme moninkertaisen palkkion: Turvallisen ja hyvinvoivan, monin tavoin rikkaan yhteiskunnan.
Valtuustopuhe lokakuussa 2017
Kiitos pj. Hyvät valtuutetut!
Kannatan Lehdon tekemää aloitetta poistaa terveyskeskusmaksut.
Tässä kaupungissa on investoitu viimeaikoina reippaasti kaupungin kehittämiseksi. Se on hyvä, koska se kertoo siitä, että päättäjillä on uskallusta toimia, vaikka kustannuksista voidaankin olla montaa mieltä. Mutta se mikä on jäänyt liian vähälle huomiolle kaupungin kehittämisessä, on ne meidän asukkaisiin suoraa kohdistuneet hyvinvointia tuottavat asiat. Terveyskeskusmaksujen poistaminen on nyt yksi erittäin tärkeä investointi, joka kohdistuu suoraa meidän asukkaisiin. Tiedämme, että köyhimmille ja sairaimmille kasaantuu erilaisia maksuja. Normaalituloisen korvaan yksittäiset maksut kuulostavat ehkä pieniltä. Kaikille ne eivät sitä ole edes yksittäisinä, saati kasaantuvina maksuina. Siitä kertoo yli 400 000 terveydenhoidon laskun joutuminen ulosottoon. Näistä terveyskeskusmaksuja oli 70 000 Suomessa.
Ihmisten hyvinvointi, siis ihan kaikkien asukkaiden hyvinvointi, tulee nähdä sekä inhimillisenä että rahallisena investointina. Kun uskallamme satsata perustehtäviimme, joilla tuemme eri ihmisten hyvää elämää, saamme takaisin onnellisempia asukkaita ja vetovoimaisemman kaupungin. Todistettavasti hyvinvointiasioihin satsaaminen voi kerryttää myös rahallisia säästöjä. Hyvä esimerkki tästä on hiljattain YLE:llä uutisoitu Mäntsälän ja Pornaisten esimerkki.
Kunnissa oli tehty työtavan muutos perhetyössä. Asiakasmääriä sosiaalityöntekijää kohden oli vähennetty jopa 60:stä 10:een asiakkaaseen, jolloin perheet ehdittiin kohdata paremmin. Kuulostaa isolta kustannuserältä, eikö totta? Mutta nyt korva tarkkana. Kolmessa vuodessa lasten sijoitusten määrä oli laskenut turvallisesti 70:stä 30:een. Puhumme 40 perheen elämästä, mikä on mittaamattoman arvokasta. Siitä huolimatta myös rahalliset säästöt olivat yli miljoonan. Erittäin kannattava investointi, sanoisin.
Meidän on uskallettava investoida meidän ihmisiin. Tiedämme jokainen miten valtion tason säästöt ovat iskeneet kaikkein pienituloisimpiin ja sairaimpiin. Näistä osa asuu täällä meidän kaupungissa ja meillä on mahdollisuus helpottaa heidän elämäänsä. Strategiaan olemme jo hahmotelleet, että tämä on meidän kaikkien kaupunki. Silloin meidän tulee investoida terveys- ja hyvinvointierojen pienentämiseen, koska investointina sekin on nähtävä. Meidän täytyy lisäksi tehdä vaikutusten arviointia päätöksistämme, jotta tiedämme miten päätökset vaikuttavat myös sellaisten ihmisten elämään, jotka eivät elä kuten itse kukin elämme. Meidän tulee tunnustaa, että emme tiedä kaikkea ja selvittää se mitä emme tunne. Sen kuitenkin tiedämme, että terveyskeskusmaksuja maksavat eniten vanhempi ikäpolvi sekä työttömät. Esimerkiksi työssä käyvät ovat useimmiten työterveyden piirissä.
Valtuustossamme on paljon osaamista ihmisiin panostamisessa. Siitä kertoo vaikkapa Ivanka Capovan aikanaan tekemä valtuustoaloite pystyvästä vaikutus arviontien tekemisestä Vaasassa sekä Päivi Karpin tekemä aloite matalankynnyksen palvelusta erityistä tukea tarvitseville perheille ja nyt tämä käsittelyssä oleva, hyvin perusteltu aloite terveyskeskusmaksujen poistamisesta. Nämä kaikki ovat suhteellisen vähän maksavia investointeja, joiden vaikutukset vähintäänkin yksittäisille ihmisille voivat olla mittavia. Sosiaalialalla tavataan sanoa, että tehokkaimmillaan palvelut ovat kun oikea asiakas pääsee oikeaan palveluun, oikeaan aikaan. Näin toteutamme tarkoituksenmukaisesti perustehtäväämme ja optimoimme varojemme käyttöä viisaasti ja kestävästi.
Olkaamme siis rohkeita ja uskalletaan investoida meidän ihmisiin. Poistetaan terveyskeskusmaksut!
Vappupuhe kaatuneiden muistomerkillä 1.5.2017
Hyvät ystävät, toverit ja kanssaihmiset!
Bästa vänner, kamrater och medmänniskor!
99 vuotta sitten suomalaiset taistelivat verisesti keskenään. Valkoiset ja punaiset toisiaan vastaan. Sodassa osallistuttiin hirmutekoihin puolin ja toisin, mutta eniten tapettiin punaisia ja heidän joukossaan myös naisia ja lapsia.
Vi har samlats runt det här monumentet i dag, på arbetarnas internationella kamp- och festdag, för att minnas och respektera de som blivit offer för sin övertygelse.
Se on erityisen tärkeää myös siksi, että muistaisimme sen mitä emme enää ikinä halua tapahtuvan.
Orsakerna till att konflikten eskalerade var mångbottnade. Händelserna i världen, fattigdom, svag ordningsmakt, problem i beslutsfattandet påverkade, men allra främst påverkade ojämställdheten.
Minun pappa, Risto Koskinen, on kirjoittanut kirjan nimeltä Kukkaroherrojen pelot. Se kertoo Pietarsaaren työväen historiasta 1900-luvun alusta sisällissodan raakuuksiin saakka. Kirjassa kuvataan konfliktin edeltäviä aikoja kylmiksi.
Siinä kerrotaan tilanteesta tasan sata vuotta sitten, ennen sisällissodan syttymistä. ”Kun eräskin nainen oli pyytämässä sairastuneelle miehelle ilmaista lääkärinhoitoa, hänelle kirjoitettiin ruotsinkielinen lappu, joka lääkärin vastaanotolla selvisikin tylyksi osoitukseksi vaivaistalolle. Työmies Jaakko Vuori oli katkaissut jalkansa ja vietti vaivaistalolla yhdeksän kuukautta. Kohtelu ei ollut ihmismäistä – Jalkavaivainen Vuori asui keuhkotautisten kanssa pienessä huoneessa eikä sänkyvaatteita koko aikana käytetty ulkona tai muuten puhdistettu. Monet nöyryyttävät kohtelut tulivat nyt esille eikä järjestäytynyt työväki sellaista hyväksynyt – ”kunpainenko teko on laillisempaa, edelleenkö sallia kovempiosaisten raaka kohtelu, vaiko riistää johto omiin käsiin”
Näin kirjassa kirjoitettiin.
Hyvät kanssaihmiset,
Bästa medmänniskor,
Näen huolestuttavan paljon samansuuntaista kehitystä nyky-yhteiskunnassamme, vaikka 1918 vuoden yhteenottoon tuskin enää koskaan joudumme. Jatkuvasti kuulemme kuitenkin kertomuksia siitä, miten vanhusten hoivassa on riittämättömät resurssit ja esiintyy jopa kaltoinkohtelua. Pakolaisille halutaan heikompia oikeuksia kuin etniselle kantaväestölle. Turvapaikanhakijat kohtaavat jopa umpimähkäistä väkivaltaa ventovieraiden toimesta.
Omänskligt bemötande väckte uppror också 100 år sedan. De som då försvarade de som hade svagare position i samhället, hotades och skrämdes på olika sätt.
Työttömyys oli tuolloinkin suurta. Pietarsaaren työväki huomioi porvariston nuivan suhtautumisen heihin. Porvaristo ilmoitti, että ”kaupungilla menee suuria summia hukkaan maksettaessa palkkoja hyödyttömästä työstä” Työväellä oli ajatusta uuden työn luomisesta, mutta se ei valtuustolle sopinut. Sen sijaan valtuusto ” oli armosta päättänyt avustaa työttömiä ruoalla..”
Det var osäkert om de allra fattigaste barnen kunde fortsätta att gå i skolan. Fullmäktige lovade dock stöda de som var i värsta nöd. De familjerna skulle då anmäla sig till stadens fattighusanstalten. Arbetarklassens kommunalorganisation ansåg det som hänsynslöst, för i förra riksdagsvalet hade en stor del av arbetarna förlorat sitt rösträtt, på grund av att de hade fått lite stöd av staden för sina barn.
Hyvät toverit,
Bästa kamrater,
Idag behövs den röda rörelsen mera än på länge. Det hörs samma betoning i regeringens röst nu som förr i tiden. Det hörs samma skuldbeläggande melodi mot arbetslösa, sjuka och fattiga.
Maailmansotien jälkeen suosion saanut yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon mahdollisuuden periaate on muuttumassa yhä selkeämmin markkinavoimien ihailuksi. Taantuman varjolla hallitus käyttää vallan keinona kiirettä ja pakkoa. ”On pakko leikata tai jätämme kamalan velan jälkipolville” he sanovat.
Hurdan är framtiden som de styrandes åtgärder driver oss in i? Nu är läget att man skär från arbetaren, vilket gör att man inte längre orkar. Det blir mera sjukskrivningar, det blir mer förtida pensioneringar allt tidigare. Var är besparingar i långsikt?
Kehityssuunta on väärä. Meidän tulee yhä enemmän kiinnittää huomiota työntekijöiden jaksamiseen ja hyvinvointiin. Tuottavuus tulee henkilökunnan innostuksesta ja motivaatiosta. Koneet ovat korvanneet niin suuren osan fyysisestä työstä, että nyt jos koskaan meillä on varaa kiinnittää näihin asioihin huomiota. Päiväkotien ja koulujen ryhmäkokojen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen, kasvattavat kuilua hyvin voivien ja hyvin toimeentulevien sekä taloudellisten ja muiden vaikeuksien kanssa kamppailevien lapsiperheiden välillä. Tämäkö on se perintö, joka lapsillemme halutaan jättää? Puheet ennaltaehkäisystä ovat vain sanahelinää kun päätökset ovat päinvastaisia.
Pienemmät ryhmäkoot auttavat lapsia keskittymään ja opettajia ja hoitajia huomioimaan lapsia yksilöllisemmin. Pulmiin voidaan puuttua aikaisemmin ja huomiota kaipaava lapsi saa sitä ilman huonoa käytöstä. Kiusaamista voidaan siten hillitä ja siihen pystytään puuttumaan aikaisemmassa vaiheessa. Joidenkin päiväkotilasten ylipitkiä hoitopäiviä voidaan saada vähentymään tarjoamalla tukea perheisiin ja puuttumalla vanhempien jaksamattomuuden syihin.
Att skära i socialskyddet, att höja självkostnadsdelen för mediciner, höjningar i service avgifter. Alla dessa nedskärningar straffar mest låginkomsttagare. Att spara i utbildning är fruktansvärt korttänkt, för utbildning, forskning och allmänbildning är stödpelare i samhället.
De här besluten är ett värderingsval av regeringen som samtidigt anser att vi har råd att minska skatten för de som tjänar allra mest. Det är inte regeringen som får skulden på sig för den här utvecklingsvägen som får ojämställdheten och den strukturella diskrimineringen att öka. Skulden får de på sig som är sämst lottade i samhället. Särskilt asylsökandena och flyktningarna. Ilska och rasism går hand i hand. Den ökande rasismen och hatprat är direkt påverkan av den politik, som ökar ojämställdheten. Vi som säger nej till rasism och hat prat vill ha jämställdheten för alla människor. Vi kämpar för hållbar ekonomi och för alla människors välmående för att sånt är ett bra samhälle. Ett bra samhälle byggas inte på att lyfta en grupps ställning med en annan grupps kostnad.
Sotaa paenneiden pakolaisten auttaminen ei ole pois syntyperäisten asukkaidemme hyvinvoinnista. Päinvastoin. Vain yhteiskunta, jonka arvopohjana on vahva ihmisarvojen kunnioittaminen ja inhimillisyys, voi taata sen että kaikki pidetään mukana ja kaikkia avun tarvitsijoita autetaan, erityisesti lapsia, vanhuksia ja erityisryhmiä. Hyvätuloinen ja hyvinvoiva ihminen pärjää vähemmällä avulla.
Hyvät ystävät,
Bästa vänner,
Näiden asioiden eteen taistelivat ne kymmenet tuhannet miehet, naiset ja lapset, jotka teloitettiin tai muuten menettivät henkensä. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu, mutta haluan etteivät nämä kuolemat olleet turhia. Näinä päivinä tarvitsemme yhä enemmän rauhan tekoja ja yhdenvertaisuutta, jotta saamme säilyttää hyvän yhteiskuntamme ja kehittää sitä vieläkin paremmaksi!
Hiljentykäämme hetkeksi kaatuneiden muistolle!
Vi tystnar en stund för att hedra våra förkämpars minne!
Kiitos. Tack.
Hyvää vappua! Glad första maj!